Marraskuun 11. päivänä vietetään Veteraanien päivää täällä, ja sen kunniaksi saimme vapautuksen koulusta. Korviini kantautui huhu, että muutama hauska tyyppi oli suuntaamassa kulkunsa kuuluisaan kansallispuistoon, jonne minä en ollut vielä tossujeni jälkiä painanut. Kello viisi aamulla karistelimme rähmät silmistä, ja lähdimme kohti seikkailua.
Heräsin vasta, kun auto pysähtyi ja auringon ensimmäiset säteet väreilivät taivaalla. Sydämiä oli silmäni täynnä.
Turhankin tukevan jenkkiaamupalan jälkeen (pekonia, munakasta, pottua, paahtoleipää..), karautimme portista läpi kohti Yellowstone National Parkia.
Olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa.
Elämäni ensimmäiset todelliset biisonit
Lumesta tuli mieleen Suomi. Joulu. Keväthanget. Lautailukuume.
Reissuissa yks parhaista paloista on tutustua uusiin hullunkurisiin ihmisiin!
Näyttivät kuin olisi kasvanut lenkki otassa, Yritimme kuvitella itsemme biisoneina, mutta kulku näytti melkein masentavalta. :D
Takapenkin tappelupukarit
There are many things I would like to say
But I don't know how
Pieniä tutkimusretkiä, onnen hetkiä
Siellä oli jossakin unohduksissa, vuorien sylissä, pienen pieni kyläpahanen
Tulin siihen lopputulokseen, että biisonit muistuttavat älykkyysosamäärältään meidän rakkaita poroja. Sen verran kookkaampia kuitenkin ovat, ettei ihan taputtelemaan tee mieli mennä. Meidän retkemme viimeisenä kohokohtana oli tarkoitus olla the Boiling River eli luonnon oma kuuma lähde Yellowstone joessa. Kylmästä hytisten vaihdoimme uikkarit päälle ja aloimme lapsia kohti uimapaikkaa, jonne oli noin puolen kilsan matka. Lunta sateli hiljakseen ja Katien varpaat olivat kylmästä tunnottomina. Minä hyppelin menemään joukon etunenässä, vähän muita edelle, kunnes olin törmätä valtavan isoon biisoniin. En tiedä, miten ja missä välin möhkäle oli siihen ilmestynyt, mutta en ollut huomannut ollenkaan. Sydämet oli vaihtunut lautasiksi silmissäni kun otin peruutusvaihteen nopeasti käyttöön. Peräännyimme varovasti ja pähkäilimme, mitä tehdä. Biisoni olla öllötti juuri keskellä polkua ja kiertäminen on melkein mahdotonta, koska joki oli toisella puolella ja luminen jyrkänne toisella puolella. Pojat olivat sitä mieltä, että mennään vaan sen vierestä nätisti. Tytöt taas olivat sitä mieltä, että mehän emme ole niitä uutisten typeriä turisteja, jotka luulevat biisoneita halinalleiksi. Odotimme ja odotimme, että bontus lähtisi ettimään ruokaa muilta apajilta - mutta ehei. Pontus vaan mulkoili meitä ja taisi jopa nauraa hampaidemme kalinalle. Nöyränä poikana, puoleksi jääpalikoina kipittelimme takaisin autolle.
Niin kaunis on maa. Päivän aikana näimme kojootteja, peuroja (mule deer), hirviä (bull elk), villilampaita (bighorn sheep), susia (black and brown/grey), biisoneita, hanka-antilooppeja (pronghorn) ja varmaan jotain muutakin, mitä en osaa tunnistaa
Rauha on laskeutunut maan päälle. Seikkailukerho on myös perustettu.
Toivottavasti kerhomme kokoontuu pian uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti