Vaihtarienkussa keskustelimme viime viikolla kulttuurisokista ja sen eri vaiheista. Jäin mielessäni spekuloimaan käsitteen sisältöä ja ajattelin, että moni muukin reissulainen voisi olla kiinnostunut analysoimaan omaa shok-shok-shokkiaan!
Aluksi ajattelin, että eihän mulla mitään sokkia täällä ole ollut. Ehkä Intian kulttuuri oli shokeerannu niin paljon enemmän, ja aikaisemmat visiittini Jenkkilässä jättäneet niin kotoisan fiiliksen, etten kokenut olevan
shocked. Sain kuitenkin nielaista vastaväitteeni kun kuulin, että KAIKKI käyvät läpi jonkilaisen kulttuurisokin - vaihtelevassa kaavassa tietenkin.
Klassisen mallin mukaan, sokkiin kuuluu
viisi eri vaihetta:
1. The Honeymoon Stage
Kun ensin saavut uuteen kulttuuriin positiivisten odotusten vallatessa mielen, eroavaisuudet ovat kiehtovia ja olet innoissaan ja utelias kaikesta uudesta ja ihmeellisestä. On kiirellisiä asioita käsiteltävänä kuten kurssivalinnat ja muut käytännön jutut. Olo on melkeinpä euforinen.
Luulo ei ole tiedon väärti, mutta uskoisin, että kuherruskuukauteni kesti noin kaksi ensimmäistä kuukautta. Kuukaudet pursuilivat iloa ja seikkailua ja tavallinen arkikin maistui enimmäkseen mansikkaiselta. Toisaalta, en voi ihan kaikkia piirteitä allekirjoittaa. Ensinnäkin, odotukseni vaihdosta olivat enemmänkin realistisia kuin ruusunpunaisia - olin varautunut kohtaamaan haasteita, viettämään aikaa epämukavuusalueella, pelotti ja hirvittikin, miten kaikki tulee sujumaan. Siksin olin niin onnellisen yllättänyt, miten käsittämättömän hyvin kaikki asettui uomiinsa. Tuntui, että musta pidettiin niin hyvää huolta.
Myöskään kaikki eroavaisuudet eivät olleet aluksi kiehtovia. Vaikka jenkkikulttuuri oli osaksi jo tuttu, harmitti, etteivät ihmiset jaksaneet aina kuunnella, mitä halusin sanoa. Keskustelut välähtelivät niin nopeana ja en millään pystynyt kilpailemaan "kuka on hauskin" kisassa. Lisäksi olin jotenkin ajatellut omaksuvani hienon jenkkiaksentin tuossa tuokiossa - mutta rämähdin korkealta ja kovaa alas norsunluutornistani. Roskaruuasta taisin jo murista ensimmäisissä blogipäivityksissä, enkä edelleenkään ihmettele, miks ruoka on
the biggest killer Jenkeissä.
2. The Distress Stage ( Ahdistus/Torjumis vaihe)
Hieman myöhemmin kulttuurierot alkavat ärsyttää. Kaikki kokemukset eivät olekaan enää uusia ja ihmeellisiä. Olet hämmentynyt, eristetty tai riittämätön ja huomaat, että tutut tukijärjestelmät (esim perhe ja ystävät) eivät ole helposti saatavilla. Saatat ajatella, että ihmiset uudessa maassa eivät pidä ulkomaalaisista, saatat tulla jopa aggressiiviseksi ja alat valittaa uudesta kulttuurista ja maasta. "Jenkit ovat..." Tämä vaihe on nk. kriisivaihe, jolloin huomaat vain huonot ja häiritsevät asiat.
3. The Re-integration Stage ("Taantumis" vaihe)
Tässä vaiheessa alat pitämään uutta kulttuuria alempiarvoisempana, ja huonompana. Et pidä kulttuurista, et pidä ruuasta, et pidä kielestä. Saatat jopa kehittää joitakin ennakkoluuloja uutta kulttuuria kohtaan. Olet vihainen ja turhautunut ja valitat kaikesta. Ihannoit elämää omassa kotimaassasi - se tuntuu ihmeellisen ihanalta vailla vaikeuksia. Huomaat taantuvasi, puhut omaa kieltäsi, katsot videoita kotimaasta, syöt kotimaan ruokaa ja hengailet samantaustaisten esim. pelkästään vaihtarien kanssa. Muistat kotimaan paikkana, jossa kaikki sujui hyvin.
Näitä kahta seuraavaa vaihetta oli huomattavasti hankalampi peilata omiin kokemuksiin. Toisaalta, kaikki eivät koe näitä viittä eri vaihetta - tai kokenevat eri järjestyksessä. En mielestäni (ainakaan vielä) ole käynyt kumpaakaan täysin läpi. Ehkä olen välillä hiippailut näiden kahden vaiheen reunamilla, mutta pääosin tuntemukset ja kokemukset ovat olleet hyvinkin positiivisia. Tottakai, se vaikuttaa, että tiedän olevani täällä vain lyhyen ajan. Vuoden pituisessa vaihdossa kertyisi varmasti paljon rikkaampi tunteiden skaala. Itse asiassa, kysyin lupaa pidentää vaihtoani vuoden mittaiseksi, mutta se ei Jyväskylän yliopiston puolesta onnistunut. What a bummer!
Ahdistelemattomuudesta ja taantumattomuudesta (jotka ovat täysin normaaleja tunteita!) huolimatta, arkeni on arkistunut ensimmäisten kuukausien jälkeen. Kylmenevät säät ja pimenevät illat kietovat ihmiset sisälle ja aktiivisuustaso laskee, ihan kuin Suomessakin. Kolmeen viikkoon en ole isompia reissuja tehnyt - kun taas ensimmäisten kuukausien aikana en ollut koskaan viikonloppuja kampuksella. Välillä tuntuu, että huoneen seinät kaatuvat päälle, kiukuttelen esseille ja kaipaan ympäristönvaihdosta -
need to get out from campus.
Joskus joutuu myös ristiriitaisiin valintatilanteisiin oman uskon takia, ja silloin tuntuisi helpommalta olla omien tuttujen ihmisten seurassa - joille ei tarvitsisi selitellä. Mutta selitellä joutuu kyllä Suomessakin. Kielelle en ole ollut vihainen, lähinnä omalle hitaalle, hitaalle kehittymiselle. Tuntuu, että joinain päivinä osaan tuskin mongertaa
how are you ja seuraavana päivänä sujuukin yllättäen paremmin. Kieli-itsetunto riippuu suuresti myös kenelle puhuu. Kämppikseni tokaisi kerran, että ei hän huomaa virheitäni, koska melkein puoliksi jo tietää, mitä aion sanoa.
Olen myös nyt lähiaikoina ollut enemmän yhteyksissä Suomen kavereihin ja alkanut kuunnella jopa suomalaisia lauluja pitkästä aikaa. Kuitenkin, pidän aina tärkeänä asiana olla läsnä siellä maassa, missä ikinä olenkin. On tärkeää itselle ja muille, että keskittyy lähellä oleviin ihmisiin sen sijaan, että tuijottaa puhelimen näyttöä aamusta iltaan.
Jenkkien pinnallisuus on varmaan puhuttu juttu, ja hengailutovereista huolimatta, myönnän, että syviä ystävyyssuhteita on vaikeampi ehkä täällä muodostaa. Opetajamme tänään sanoikin, että jenkkikulttuurille yksilöllisyys on erittäin tärkeä asia. Small talk sujuu, mutta harvalle ihmisille avaudutaan syvemmin. Vaikka joskus mietin, että hups, eikö mun pitäs tuntea nämä ihmiset jo paremmin, oon pääosin hyvin osannut suhtautua näihin hengailumaisiin ihmissuhteisiin. Fakta vaan on, että ihmiset ovat täällä kasvaneet erilaiseen kulttuuriin kuin minä ja yhdessä tekeminen ja huumorinheitto ovat enemmän esillä kuin syvälliset ihmisuhdekiemurat. Oikeastaan välillä tuntuu vaan nii vapauttavalta
let it go ilman jatkuvaa spekulointia. Toki, on hetkiä, jolloin taas kaipaa syvällisempää keskusteluntasoa. Onneksi on Cassandra, jonka kanssa on helppo jakaa asioita.
4. Autonomy Stage ("Toipumis" vaihe)
Tämä on ensimmäinen hyväksynnän vaihe. Alat hyväksymään eroja ja tunnet, että voit elää niiden kanssa. tuntuu voit alkaa elää niiden kanssa. Et enää tuntea olevansa eristyksissä vaan pystyt katsomaan maailmaa ympärilläsi ja arvostamaan missä olet. Koet uuden kielen ja tapakulttuurin turvallisempana. Et tunne ahdistusta. Sinulla on yhä ongelmia sosiaalisten sääntöjen kanssa, etkä edelleenkään ymmärrä kaikkea, mitä ihmiset sanovat. Alat kuitenkin ymmärtämään, ettei mikään maa ole toista parempi - on vain erilaisia elämäntyylejä ja tapoja käsitellä ongelmia. Voit jopa pitää joitain asioita parempina kuin kotimaassa. Tunnet olosi hyväksi uudessa paikassa. Olet saanut huumorintajusi takaisin ja pystyt nauramaan itsellesi.
Ehkä olen tälläkin tasolla vieraillut, kuka tietää. En oikeastaan missään vaiheessa ajatellut, että kotimaani kulttuuri olisi parempi - ehkä välillä toisinpäin. Vaikka täällä onkin vähän junttimainen kulttuuri, How are you? ja I am good, koulu ei ole niin vaativaa ja ongelmat eivät ole ongelmia, jos niistä ei tehdä ongelmia, pääosin tykkään tästä elämäntyylistä. Vaikka meillä onkin hieno, maailmalla mainettu niittänyt koululaitos jne, emme ole oppineet esimerkiksi hymyilemään tai tervehtimään vieraita ihmisiä. Hassua, tuntuu, että aika olennainen osa tästä elämästä jäänyt oppimatta. Kaverinikin pohti asiaa, ja sanoi, että ehkä me ei Suomessa osata luottaa ihmisiin tai ystävällisyyteen - oudoksuva katse on varma, jos menet tuntemattoman kenkiä kehumaan.
Väillä myös mietin, miksi me niin helposti väsytään Suomessa. Minä väsyn, ystävät väsyy, miksi elämä väsyttää? Omasta puolesta uskallan sen verran puhua, että minua väsyttää yhteiskunnan jatkuva painostus olla parempi ja parempi ja etenkin tehokkaampi. Ja sitten kun en jaksakaan, olen luuseri. Ja ei vain yhteiskunta tai koululaitos aseta vaatimuksia, vaan minä itse siinä mukana. Riittämättömyyden tunne väsyttää.
Ehkä voi olla helpompaa olla hassu ulkomaalainen, joka ei osaa kunnolla kieltä. On ollut vähemmän hegästyttävää, kun kurssit eivät ole olleet niin vaativia ja koulu stressaavaa. Olen saanut viettää homework-free viikonloppuja. Olen kenties osannut olla armollisempi itselle täällä. Turhautuminen kuuluu välillä asiaan, mutta nauraa olen muistanut.
How are you? ja I am good ovat myös muuttaneet muotoon mielessäni. Vaikka tarkoitus ei olekaan omaa elämänkertaa ja kaikkinaisia fiiliksiä kysyjälle selittää, olen alkanut pohtia vastaustani oman pääni sisällä. Am I good? Kokeilkaapa, alkaa yllättäen löytyä paljon pieniä hyviä asioita ympäriltä, joihin on päivän aikana törmännyt vaikka juuri sillä hetkellä pikkupäikkärit olisikin ainut asia, mitä jaksaa ajatella. Actually, I am good.
Vaihe 5: Independence Stage (Itsenäistymis vaihe)
Olet itsesi uudelleen! . Tunnet olosi mukavaksi, luottavaiseksi, pystyt tekemään päätöksiä, jotka perustuvat omiin mieltymyksiisi ja arvoihin. Et enää tunne olevasi yksin ja eristyksissä. Ymmärrät ja arvostat sekä eroja ja yhtäläisyyksiä oman ja uuden kulttuurin välillä. Tunnet olosi kotoisaksi.
Täällä tuskin olen vielä. Lähinnä kauhistuttaa nyt kulttuurisokki Suomeen palatessa. Mutta niin, kaikkeen sopeutuu nopeasti.
Huh huh, mitä spekulointia!
Shokeraavaa päivänjatkoa! :D
