Halloween

Vallannut on Jenkkilän Halloween, pyhäinpäivän aaton juhlapäivä, joka perustuu muinaisten kelttiläisten sadonkorjuujuhlaan, samhainiin, talven alkamisen päivään. Tänä päivänä vainajat liikkuvat ja houkuttelevat ihmisiä tuonpuoleiseen. 

Tilastojen mukaan Halloween on joulun jälkeen suosituin juhla, mutta mielestäni tämä Halloweenhulluus näyttäisi päihittävän jopa joulunkin. 

Kurpitsalyhdyt ja kaikenmaailman kauhutarinoiden luurangot ja hämähäkit koristavat taloja. Naamiaisasuihin pukeutuneet lapset hyppelehtivät vanhempiensa kanssa ovelta ovelle karamellejä kinuamaan. "Trick or treat!"

Me yliopistopiskelijatkin lähdimme ilonpitoon mukaan, mutta karkkejen sijaan kerjäsimme ruokaa kodittomille. Osa ovenavaajista vähän hämmentyi, mutta iloksemme saimme aikamoisen ruokasaaliin parin tunnin kiertueelta.

(by Google)

Grandpa's Corn Maze oli sitten perjantai-illan hitti, jolloin vierailimme kummittelevalla maissipellolla. Pellon keskellä oli labyrinttimainen polku, jota pitkin kuljimme erilaisten "kauhu"olioiden säikäytellessä ja jahdatessa meitä.  

Liikaa oon tainnu saada kokemusta kauhuilusta kaappinoitaa leikkiessä, sillä nauratti vaan nämä hullunkuriset viritykset

Happy Halloween!

Hyvän mielen päivä

Eilen illalla katselin taivaalla mollottavaa kuuta iltakävelylläni ja mietin, mikä meitä naisia vaivaa, kun olemme toisinaan turhan vaikeita tapauksia. Räpsytellemme ripsiä, vaikka kissankynnet odottavat sopivaa hetkeä iskeä. Pyydän anteeksi radikaalia yleistystä, mutta joskus tämä väite vaan näkyy käyvän toteen in real life. Syy höyryilyyni johtui osaksi kahdesta kämppiksestäni ja heidän välillä vallitsevasta mykkäkoulusta. Mitä moninaisista syistä he, kaksi minulle niin tärkeää naista, ovat olleet jo reilun viikon ajan puhumatta toisilleen. Ja loppua ei näkyvissä. Välillä saan toimittaa viestinkuljettajan virkaa, mutta olen sanonut, etten jaksa kuunnella paskanpuhumista. Pidän heistä molemmista ja minulla ei ole osaa eikä arpaa riitelyyn, mutta tuntuu kuin minua revitään kahteen eri suuntaan samaan aikaan. Totuuden nimissä, minun rakkaat kämppikseni käyttäytyvät tällä hetkellä suoraan sanottuna lapsellisesti. Tiedän, että he ovat loukkaantuneita. Tiedän, että anteeksipyytäminen on yksi maailman vaikeimmista asioista. Tiedän, että puhuminen ei ole helppoa. Itseäni en pidä yhtään parempana (ja helppo on vierestä neuvoa), mutta voin vaan todeta, että niin kauan kuin etsii virheitä vain toisesta ja kieltäytyy lähestymästä toista nöyrällä mielellä, mikään ei tule olemaan helppoa.


Vaikka eilen illalla ajatukset olivat mietteissä noissa, tänään oli niin HYVÄN mielen päivä. Ymmärsivät Nalle Puh ja Nasukin sen aikoinaan.
"Me menemme tapamaan kaikkia koska on Torstai", sanoi Puh.
"Me menemme toivottamaan kaikille Hyvää Torstaita. Mennään Nasu!"

"Näin hyvä päivä alkaa:

rapsuta vasenta jalkaa,

hyppää ilmaan tasahypyt, 

silitä otsalta rypyt.

Jos jonnekin jää mielipahaa,

hiero pyöritellen mahaa, 

sitten sahaa,

ilmaan sateenkaari, 

piirrä sanasaari, 

avaa ahaa-ajatusten laari

ja lavuaariin 

kaada kaikki äksyt!

Ota lepsut kotiläksyt:

kun alkaa keittää, 

voi läskiksi heittää

ja harmit naurulla peittää."

(Kaija Pispa)

 Postilaatikkooni oli kolahtanut ruskea kirjekuori jo aika päiviä sitten, mutta kaikkeahan ei aina huomaa. Sainkin sitten oikein muistutuksen kirjeestä sähköpostiviestillä, jossa kyseltiin olemassaolostani. Mutta voi veljet ja siskot ja ystävät rakkaat, kuinka iloiseksi tuo pieni paketti minut tekikään. Kerroin kaikille, jotka jaksoivat kuunnella, että sain ihkaoikean kirjeen. Hihihhihihiiiii !

ISO, lämmin kiitos. <3 Kliseisen klönttistä tai ei mutta Pienet asiat tekee elämästä niin hykerryttävän typerryttävän! :D 

"Onko oikeilla vuorikiipeilijöillä semmonen vasara, jonka ne iskee vuoreen, että ne voi kiipeillä? Mää haluaisin kyllä joskus kokkeilla sitä." 

Joskus mietin, miten etuoikeutettua on olla isosisko. Jopa ihailtu versio siitä joskus. Antti, tämä kuva sai niin monen ihmisen nauramaan ihastuneena. Rakastan sua!

Hyp, hyp, hyp. Minä, pieni tonnikeiju, se vain täällä hypähtelen tasajalkaa, koska te kaikki olette niin sulhoisia ihmissieluja. Tänään tuo suloisuus tuntui pulppuavan jokaisesta viestistä, jokaisesta vastaan tulevan hymystä, jokaisesta kommentista ja juttelutuokiosta. Minä pieni keijukainen ihan mykistyn tuollaisesta! 

(by Google)

Meillä oli ehkä mielenkiintoisin enkun tunti (nyt en puhu vaihtarikurssista) tänään. Istuimme notskilla vaahtokarkkien valuessa suupielistä, ja jokainen luki vuorollaan oman kauhutarinansa. Tehtäväantona oli, että tarinan pitää päättyä jännittävimpään kohtaan. Kun oli oman paperinsa lukenut läpi, sai osoittaa jotakin kurssilaisista jatkamaan tarinan loppuun. Varmaan millään tunnilla ei olla naurettu niin paljon. Only in America and I love it! 

Mulla oli myös Writing Class tapaaminen, eli olin siis kerjäämässä apua seuraavan esseen kirjoittamiseen (kirjalähteenä Montanan inkkareista kertova Fools Crow). Marissa on loistava apu keksimään mitä hankalampia kysymyksiä aiheesta. Taisimme kuitenkin eksyä vähän sivupolulle, sillä kirjan tulkitsemisen sijaan kikattelimme hormonihirviöille, joiksi muutumme aika ajoin, ja miesparkojen ymmärtämättömyydelle. She's so funny! 

Nyt olen juuri lähdössä kämppikseni kotiin päivälliselle. 

Ja illalla sitten Floor Hockey:ta!

"Ei olla mörököllejä,

ei mökötysloukkuja.

Ollaan ilopillereitä,

päivänkakkaroita,

mukavia mussukoita, 

nauruhattaroita!"

Halauksia kaikille mörökölleille ja nauruhattaroille! :D

Kultahippuja kylässä

"Tahtoisin leikkiä tuulen kanssa,

 ja kohota korkealle"

"Tahtoisin palan taivasta, 

ja pilviä tyynyn alle"

"Tahtoisin juosta kuin tuulispää, 

ja löytää sinisen saaren"

"tai kiivetä korkean vuoren päälle,

ja omistaa sateenkaaren"

"Tahtoisin tanssia metsässä"

 "ja rakentaa majan puuhun"

"Tahtoisin saada myös hopealaivan 

ja purjehtia kuuhun"

Ajattelin, että tänään olisi ihan tavallinen päivä.

 Mutta koskaan ei pitäisi ajatella niin, koska joka päivä tapahtuu jotain ainutlaatuista. 

Kuten tänäänkin.

Sain kahdeksan kultahippua vieraakseni Wyomingista. 

Laiskempi viikonloppu

Tämä viikonloppu olikin vähän laiskempaa sorttia ja harvinainen siinä mielessä, että en ollut reissun päällä. Hassua, miten se on välillä vaikeaa ihan kirjaimellisesti laiskotella! Onneksi hyvä kirja on aina hyvää seuraa.. ;) 

....vaikka ei se päihitä luontoa tai kivoja ihmisiä...

Vuokrasin viikonlopuksi pyörän koululta, ja niinhän me sitten lähettiin Tomin ja Camillen kanssa tutkimaan lisää kotikaupunkiamme. 

Halloween lähestyy, ja sen kyllä huomaa kaikkialla. Vaikka kuva ei kerrokaan koko totuutta, niin siellä siintää oranssin väreissä hehkuva kurpitsapelto. Nam, mitkä värit!

Pyöräilimme pienelle järvelle ja Tom repesi nauramaan ihastuneille huokailuilleni. Hänen mielestään oon alusta alkaen mennyt sekaisin aina kun pääsemme luonnon läheisyyteen. Heikkoutensa kullakin. 

Ihana, ranskalainen Camille oli oppaanamme. (Hän laskettelee kilpaa, eli kuuluu yliopiston Ski Team:iin.)

Aaahhh.... :D

Syöminen on myös yksi elämän kohokohdista, emmekä unohtaneet sitä tänäkään viikonloppuna!
Perjantaina, boulderoinnista nälkäisenä, hurautimme Toreyn isoäidin tekemien herkkullisten keittojen luo. Jelly bellyt pullollaan oli sitten hyvä siirtyä pelien pelaamiseen.

Ruuasta vielä puheenolleen, lauantaina sain lounaskutsun norjalaiseen ravintolaan. Mun lisäksi mukana oli brazilialainen ja kenialainen vaihtari ja ihania valkohapsisia vanhuksia! Tunnelma ravintolassa oli jotenki niin herttainen! Ja ah mitää kunnon ruokaa saimmekaan: kalaa, pottua, lihapullia, rieskaa... mmmmmmm-m! Ihan kuin Suomessa konsanaan! Ja kiitos viime kevään kenialaisvaihtarien, osasin vielä muutaman fraasin Swahiliakin :D

Naurettavuuden multihuipentuma

Tällä nimellä kuvailisin vaihtareille suunnatun ENG090- kurssini (Support English as a Second Language) opettajattaren opetustyyliä, metodeja ja koko kurssin sisältöä. 

(by Google)

Tässä muutamia mielenkiintoisia makupaloja:

Alkusyksystä hän piti meille sanelun, jossa yksi lause oli niinkin haastava kuin "How are you?" 

Just saying, mutta taisin oppia tämän kolmen sanan lauseen jo 13 vuotta sitten. 

Meidän kurssilaisten (sis. 4 vaihtaria) piti hankkia kurssin alussa kaksi kirjaa "Cultures in Contrast" ja "The ESL Writer's Handbook", jotka tunnollisesti ostin Amazonista. Nooh, muut eivät sitten jaksaneetkaan tilata kirjoja, ja opettajatar tyytyväisenä kopsailee kaikki aineistot heille joka tuntia varten (kuuletteko katkeran äänensävyni :D) . Ihmettelen suuresti hänen tarkoitusperiään: älä pyydä opiskelijoita tuhlaamaan rahoja kirjoihin, jos joka tapauksessa kannustat heitä kopiointi-innokkuudellasi olemaan ostamatta kirjoja. 

Jalkapalloilijapoika harvoin muistaa tulla aamukahdeksan tunneilla ja vielä harvemmin muistaa tehdä kotitehtävänsä. Tämä on vapaa maa ja vapaat ovat valinnat. Olen kuitenkin opettajatarta observoimalla oppinut, että seuraavanlaisesti tulee toimia heidän tapauksessaan: Kaikki kotitehtävät, kuten lukuläksyt tehdään yhdessä tunnilla, jos yksi kurssilainen ei tykkää tehdä kotiläksyjä kotona. Lisäksi kirjoitetut säännöt on tehty rikottavaksi, sillä "If you miss ten hours, you will fail the course", sääntö on ohitettu täysin kyseisen kurssilaisen tapauksessa. 

Opettajatar ruukaa puhua silmät kiinni ja toistella, miten huono hän on milloin matikassa, milloin kielissä, milloin esseiden kirjoittamisessa. Kieliä hän ei omien sanojensa mukaan osaa lainkaan, vaikka on opiskellut vähän koreaa, venäjää ja espanjaa. Hei kaikki opet, this is way to go! Be an excellent example! 

"What is an article?" (Never heard!!!)

Tehtäviä läpikäydessämme, hän ei yleensä jaksa antaa kovin kauan suuvnvuoroa meille vaan luettelee  vastaukset ääneen  tämäeiolekovintärkeäävaanpikemminkinerittäintylsää äänensävyllä. Lisäksi kuunteluharjoituksissa hän kirjoittaa vastaukset kaikkiin kysymyksiin taululle, ennen kuin ehdimme edes miettiä omia vastauksiamme - ja tämän jälkeen täydet pisteet koristavat papereitamme. 

Opettajatar on kyllä iloinen ja mukavaluonteinen - ihmettelen vain miten ihmeessä hän on päätynyt opettajaksi. Hän tykkäilee kertoa, miten hän siivoili talonsa viikonloppuna ja niin edespäin. Ja hyväntuulisena hän usein naureskelee ranskalaispojan (joka on opiskellut enkkua vain kaksi vuotta ennen Jenkkeihin tuloa) kielenkangertelulle - vaikka ei Gregor siitä millään lailla pahastukaan. Suomivaihtari ei kyllä valitettavasti ole hänen suosikkinsa. Varmaan on opettaja huomannut, miten pyörittelen silmiäni epäuskoisena. 

Eräs tunti, hän sai hienon idean, "Write an argumentative essay". Aikaa oli huimat puolituntia, ja aiheena oli teknologian hyöty/haitta opiskelijoiden opinnoissa. Tuossa ajassahan voi odottaa huikeaa esseetä. Muutenkin, hänen organisointikykynsä on huippuluokkaa: ei mitään hajua, mitä tulossa seuraavaksi ja vielä vähemmän hajua hänen laatimista tavoitteista kurssia kohtaan. Kielen kehitys on ainakin päätä huimaavaa...

Enjoy your studies! 

Boy Scout rocks

Saimme kutsun partiolaispoikien haastatteluun. Heidän oli tarkoituksena päästä tutustumaan eri kansallisuuksiin, joita oli tarjolla tällä kertaa viittä eri lajia: malilainen (Länsi-Afrikasta), irakilainen, ranskalainen, itävaltalainen ja suomalainen. Olin melkein unohtanut, miten mielettömän huikeita tapauksia lapset ovat. Nämäkin 11-14 vuotiaat kaverit olivat täynnä intoa, avoimuutta, naurua ja hauskoja kysymyksiä. Ja niin halukkaita jakamaasn heidän kokemuksiaan ulkomaalaisopiskelijoiden kanssa. Rakkaita. 

"What kind of food do you eat in Finland?"

"What are your values in Finland?"

"What do you celebrate in Finalnd?"

"What is the biggest differece between Finladn and the USA?"

"What kind of sport do you like?"

Osa kysymyksistä oli pojille valmiiksi annetuja, mutta löysimme  muodollisten kysymysten lisäksi paljon yhteistä hauskaa Halloweenin ja virpomisen vertailusta, laskettelusta, luontoelämyksistä jne. Myös kartalta tuli Suometar bongattua ja itse asiassa yhdellä partiolaispojista oli suomalaiset sukujuuret! Melkein alkoi kaduttaa, etten ollut pienenä partiolaiseksi ryhtynyt - niin hauskalta tämä toiminta vaikutti. 

"Would you like to take one more picture where we are smilig because in the first one we were looking somewhere else?" <3


PS.  Kovien selkäkipuilujen takia päätin ottaa härkää sarvista ja tilata itelle hieronta-ajan. Niinkin yksinkertaisesti kuin puhelimella tämä asia hoitui ja tänään sitten kämppis kävi heittään mut Massage Envy Spa -hierontakeskukseen. Siellähän Cliff ja deep pressure odotteli. Yritin piätellä naurua, kun Cliffillä tai varmaan amerikkalaisilla yleensä on jotain outoa pelkoa alusvaatteita kohtaan. Selkä edellä, eli käytännössä katsoen peruuttaen, Cliff palasi huoneeseen - vaikka olin jo aivan turvallisesti peittojen alla hierontapöydällä.
Hieronta oli kyllä bueno, jo kelpaa melontareissulle lähtä kun selkä on paremmassa kuosissa. Hieronnan jälkeen kävelin kauppaan ostamaan eväitä, laastareita ja muuta sen sellasta reissua varten. "You look like you are enternaing yourself! Keep that big smile on your face", tuli kommenttia kaupan työntekijältä. Olin näköjään vieläkin hihitellyt puoliääneen Cliff-paralle.

Food is good

 Olipa kerran neljä nuorta naikkosta, jotka sattuivat pitämään ruuasta. Hyvästä ruuasta. Yksi heistä oli tosin aina liian kiireinen syömään, koska hän työskenteli kaikki illat Starbucks:ssa, joten hän menunsa rajoittui lähinnä mitä kummallisimpiin snackseihin kuten maustettuihin, kuivattuihin hernenykeröihin. Toinen naikkosista taas oli höynäytetty maksamaan valtava summa ruokalipukkeesta "unlimited meal plan" , mikä käytännössä tarkoitti ruokalan kalorimössöjen perässä ravaamista. Toisaalta erittäin suurena plussana oli ruokalan sosiaalistava ilmapiiri, joka tarjosi oivan tilaisuuden jakaa ruokailuhetken milloin kenenkin upean urhon kanssa. Kolmas heistä, vegetaristiksi ristitty, eli pääosin jogurtin ja leivän varassa elleivät hänen vanhempansa saapuneet valtavan ruokakuorma-auton kanssa hätiin. Neljäs taas oli californilais Cokki Colmonen, jonka herkulliset ruuat saivat kerta toisensa jälkeen muiden kuolavanan valumaan vinhana virtana.

 Cokki Colmonen sai loistavan idean eräänä kauniina iltapäivänä. Itse asiassa hän oli aikonut kokata kämpääkavereilleen (luultavasti säälien heitä) päivällisen jo aikojen alusta lähtien - heti kun hän saisi palkkansa. Tämä ystävällisyys sai kämppisten sydämet liikuttumaan. Mutta idea oli siis seuraavanlainen: jokainen naikkosista saisi harjoittaa kokkaustaitojaan ja kokata atrian koko poppoolle. Cokki Colmonen halusi aloittaa, ja ah kuinka muiden vatsamassut mumisivat meksiloisruuan maustamasta mielihyvästä.

 Naikkonen nro 2 kaipaa vinkkejä, mitä tarjota burgereiden ystäville, kun hänen kohtalonsa koittaa.

Kertomuksemme siirtyy toiseen miljööseen, Texas Roudhouse'n pihvien äärelle. Tämä, juuri 20-vuotta täyttänyt, texasilainen prinsessa, kutsui ystävänsä syntymäpäiväpäivälliselle. Talented Torey jos kuka tietää, mitä oikeasti herkullinen amerikkalainen ruoka on. SE ON TEXASILAISTA. 

Yummy!

Alkuruokailu jatkuu

ja Pikkupossulle maistuu

Syksyn sävelten helliessä

"Aamun kirpeä ilma ihana, hengityskin huuruaa.

Sen tuoksu raikas, nenänpäätä kutittaa.

Aamu kasteessa, valon säteet kimaltaa ja usva syliin sulkee kulkijaa.

On ilo ruskapuiden noiden, kauniista väriloistosta.

Kulkiessa katsellessa, kauneutta ihaillessa, 

Ei ikävä kesää muista"

Minun hassu mieleni haluaa nyt ylistää kaikkea ihanuutta ympärilläni. Kutsun teidätkin mukaan kehumiskekkereille!  ;)

Tänä aamuna kikattelin Kikan ääniviesteille ja hörpin kuumaa kahvia. Vaikka nauramme eri kellonaikaan, eri mantereilla, nauramme täsmälleen samalle jutulle. Nauru aamu seitsemältä antaa koko päivälle kantavan voiman! 

Viljan antama, syksyn väreistä kudottu huivi kerää kehuja ihmisiltä. Huivi lämmittää kantajaa ja ystävän ajatteleminen sydäntä. Vaikka en olekaan se paras yhteydenpitäjä, vaikka en ikävöisikään Suomeen, te kaikki rakkaat kuljette aina ajatuksissani mukana. 

Sain enkun esseestä 96/100 points. Super surprised and proud of myself! Proffan erityiset kehut saivat vaihtarin virnistelemään.

Ensimmäinen esitelmä takana (juurikin hehkuttamastani lankkuhaasteesta!) ja sain jopa luokan nauramaan kaksi kertaa! Muah muah, ite asiassa oma hömelön hassu aksenttini tekee minusta hauskan tapauksen toisinaan...

Pitkän viikonloppureissun jälkeen arki tuntuu hirvittävän mukavalta. Hyvä on olla takas kotikolossani ja nähdä tuttuja naamoja. Kämppikset kertoivat jopa ikävöineensä suomijunttia. 

Terveystiedon online-kurssilla vastaukseni oli nostettu esimerkkivastaukseksi for grade A. Lisää itseluottamusta kurssejen kanssa taiteiluun!

Tuntuu, että joka kerta kävellessäni kampuksen läpi, pääni pyörii ihastuksesta. Ruskan värjäämä lehtimatto. Syksyn oma suloinen tuoksu. Keskenään kisailevat oravat. Auringon valaisema taivas. Vastaan tulevien ihmisten hymyt. Hetket tuntuvat hetkiltä, joissa olen oikeasti läsnä. 

Kämppisten avuliaisuus tekee maailmasta paremman paikan. Eilen illalla kiemurreltiin kaikki naurusta, kun luettiin mun esseetä läpi  - osa sanavalinnoista oli hieman hykerryttäviä. Annoin palkaksi selkähieronnat jokaiselle, ja he vakuuttuivat hierontataidoistani niin, että pelkään tämän tulevan tavaksi. Sain tavata  Cassandran vanhemmat eilen, ja en enää ihmettele mistä ystäväni herttaisuus ja äidillisyys on peräisin. Sain myös kuulla kivisiä polkuja toisen kämppikseni elämäntarinasta, ja jäin ihailemaan, miten uskomattoman sinnikäästi hän oli selvinnyt elämässä eteenpäin. Jokaisella meistä on oma tarinamme, joka tekee meistä ainutlaatuisen ihmisen. Kovankin kuoren alla sykkii niin usein mitä kultaisin sydän. Kunpa jaksaisimme vain aina nähdä vaivaa ja kurkistaa tuon kuoren alle...

Ruokailuhetket ajan kanssa pitäisi olla lakiin kirjattuja. Niiden lisäksi nautin yhteisistä urheiluhetkistä uusien kavereideni kanssa. Lankkuhaaste selätttiin menestyksellä ja uutta haastetta ollaan aloittelemassa. Salitreenitkin ovat hauskoja, kun huhkitaan yhdessä. Kiipeilyhallin tunnelma on ainutlaatuinen ja pihapelit saavat sisäisen lapsen valloilleen. 

Luonnon kauneus puhuttelee ja valaa uskomatonta voimaansa munhun joka viikonloppu. Oon aina tiennyt, että luonto on tärkeä osa identiteettiäni, mutta täällä oon vasta kunnolla ymmärtänyt, miten valtava vaikutus sillä on! Yhdessä liikkuminen, milloin pyöräillen, vaeltaen, kiipeillen tai kajakoiden, luonnon omassa maailmassa on jotakin, joka parantaa ja hellii. Tavalla, jota on vaikea ymmärtää. 

Ensi keskiviikkona oon lähdössä neljän päivän kanoottireissulle Missouri joelle. En meinaa pysyä pöksyissäni, sillä reissu kuulostaa niin unelmaisen mansikkaiselta. 

Onnellisena.

In Canada

"Tänään sillä

oli prinsessahame,

ja jalassa

eripari villasukat.

Sillä oli kukkia

hiuksissa, 

ja se hymyili

kauniimmin kuin

koskaan.

Ihmettelin mihin

se oli jättänyt siipensä.

Se näyttää keijulta, 

ja tuoksuu vaniljalta.

Sen hiuksissa on tähtipölyä, ja

sinistä kultaa.

Se on keiju, jota rakastan."

Kerrankin asutaan tarpeeksi lähellä toisiamme. Kymmenen tuntia autossa ei ole mitään siihen verrattuna, että yleensä välissämme on valtameri loputon. Melkein ääneen ihmettelen, miten mulle on suotu niin rakkaat kummitytöt? Sädehtivät, pienet prinsessat, jotka pursuaa iloa ja elinvoimaa ympärilleen. Kanadassa asuvaan Selinaankin sain nyt tutustua paremmin. Rakastuin tuohon hihittelevään, aurinkoiseen keijukaiseen, joka niin sujuvasti surffaili suomen ja enkun välillä.

Tämä koti tuntui kodilta. Sieltä löytyi onnellisia ihmisiä ja rakkautta. 

"Lapsen tie on aamun tie, 

aurinko loistaa sen yllä.

Minne se kulkee, minne se vie?

Outoa se vielä on kyllä.

Kukkien valkoiset tähdet,  

hauraat siniset kellot, 

laihoa tuoksuvat pellot,

kysyvät: minne lähdet?"

(Niilo Rauhala)